Friday, May 15, 2009

Hallituksemme ottaa ulkomaista lainaa samaanaikaan kuin se tekee veronalennuksia. Edellisen vaalivoittonsa 2007 jälkeen haallitus ensitöikseen toimitti 2 miljardin euron velanmaksun, koska oikeistopuolueet olivat arvostelleet SDP:tä liiallisesta velanotosta. Nyt Kok ja Kesk ovat ottamassa historiallisen suuren velkataakan tulevien sukupolvien maksettavaksi. Suuri osa velkarahasta on Kiinasta.
Kiinassa maksetaan työntekijöille niin surkeaa palkkaa että väliportaalle eli kommunistiselle puolueelle jäävä voitto on massiivinen. Itä-Euroopassa kommunismin aikaan maksettiin työntekijöille myös surkeaa palkkaa. Nyt, Itä-Euroopan uusliberalistisen Sachsilaisen vapautuksen jälkeen työntekijöille maksetaan yhä surkeaa palkkaa, mutta työntekijöiden ostovoima on huonontunut, koska "vapaat markkinat" ovat täyttyneet verovapailla vyöhykkeillä Aasiassa ja Etelä-Amerikassa tuotetuista hyödykkeistä, ja Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa verovaroin maataloustuetuista hyödykkeistä, mikä on ajanut kotimaisen tuotannon tukemattomana ja pienimuotoisena kilpailukyvyttömäksi.
Ihmiset jotka protestoivat tätä kehitystä vastaan ovat helppoa kauraa ääriliikkeille; joko äärioikeistolle, jolla on jo valmis syypää kaikkeen: juutalaiset, romanit, ja maahanmuuttajat. Äärivasemmisto on piirun verran oikeammassa valmiin syyllisen löydettyään: suuryritykset ja heidän lobatut juoksupoikansa ja -tyttönsä politiikassa, mutta siellä valitettavan usein vallitseva lähestymistapa -väkivalta - on auttamattoman tuhoontuomittu keino vaikuttaa asiaan. Ei tarvitse muuta kuin katsoa kirjahyllyyni, josta löytyy keino: Gandhin väkivallaton vastarinta. Mitkään lobbarit, ostetut poliitikot, ja riistovallat eivät voi mitään miljoonien ihmisten väkivallattomalle massalle joka vaatii oikeuksiaan.

Thursday, March 19, 2009

Kun olin 16 -vuotias, vanhempani lähettivät minuun psykiatrien pakeille, koska olin angstinen teini jolla oli ns. outoja ideoita. Olin myös asosiaalinen, mutta tämä johtui lähinnä koulukiusaamisesta. Myöhemmin minulle selvisi myös että angstiuteni syynä oli namusedän uhriksi joutuminen 8-9 vuotiaana. Mutta olin työntänyt tämän alitajuntaani, jossa se sitten murrosiän mylleryksissä puhkesi pintaan. 

Outoihin ideoihini kuului mm. se että ihmiset pystyvät vahingoittamaan sinua ilmeillänsä ja jopa pahoilla ajatuksilla; olin innostunut mm saamelaisshamanismista ja kabbalismista jossa suojaudutaan pahalta silmältä. 

Psykiatrin luona kuitenkin asiat  kuitenkin selvisivät pikkuhiljaa ja hoksasin että ei nämä ajatukset ole niinkään outoja, vaan ihmiset ovat uskoneet ko yliluonnollisiin asioihini ja sainkin lopulta "terveen paperit".

Olin kuitenkin yllättynyt kun 10 vuotta myöhemmin ollessani kiinnostunut eräästä tylleröstä, hän muuttui parin viikon deittailun jälkeen oudoksi ja sain lopulta selville että hänen äitinsä kaveri oli ollut juuri minun psykiatrini kolleega. Olin aika yllättynyt että Suomessa siis ei toimikaan lääkärin salassapitovelvollisuus.

Samaisessa tyttöporukassa liikkui myös tyttö joka oli vapaaehtoisena töissä aids-tukikeskuksessa, joka sitten iltaisin aina osoitteli kuulema baarissa ihmisiä sanoen että tuolla ja tuolla on HIV. Vaikka nuokin tiedot olisi pitänyt olla salaisia. Itse kerran suutelin yhtä saattia silloisesta Vaakunasta, ja ovella tyttö puraisi minua huulesta ja sanoi että "Nyt sinulla on Aids". Seuraavat kolme kk olivatkin karseaa kun piti odotella että mahdollinen virus näkyisi testissä. Menin siis tukikeskukseen jossa naislääkäri jakeli jo kättelyssä anaaliseksilappuja kouraan ja suhtautui epäillen kun kerroin miksi tulin testiin, ja katseli minua tietävän näköisenä. Lopulta kun testi oli ohi hän sanoi minulle että jos haluan, niin voin poistua takaoven kautta (siis ettei kukaan huomaa että tulen testistä) (!!!!) Pyörittelin silmiäni päässä enkä voinut uskoa tapahtuvaa todeksi, Lopulta olin onnellinen kun sain negatiivisen tuloksen ja tyttö oli vain ilmeisesti miehiin katkerana halunnut aiheuttaa jollekin vaan karmeat 3 kk, missä hän kyllä onnistuikin osittain, mutta eipähän muuten olisi tätäkään tarinaa kerrottavana.

Ajattelin nyt siis, kun kerta koko kaupunki muutenkin tietää että kävin 16-vuotiaana "hoidossa" ja kun kerta kävelin aidstukikeskuksen etuovesta kaiken kansan nähden ulos, julkistaa kokemukseni netissä!

Suosittelen muuten kaikille psykiatrilla käyntiä, siellä saattaa huomata mielenkiintoisia asioita itsestään; käyhän Woody Allen ja kaikki New Yorkilaiset ainakin analyze this-mässä itseään...


Monday, March 09, 2009

Armeijapakko miehille on epätasa-arvoinen, todettiin hiljattain Rovaniemellä julkaistussa väitöskirjassa. Tasa-arvovaltuutetun toimisto taasen ei nää vain miehille suunnatussa varusmiespalvelupakossa mitään epätasa-arvoista. Uskon asiassa enemmän puoleetonta tutkijatahoa kuin valtion virastoa joka on asiassa jäävi.

Lisäksi pitää miettiä onko enää asiallista että ihmisiä yleensä paakotetaan antamaan 0.5 - 1 v elämästään aivopestäväksi samaan muottiin. Itse en ole käynyt armeijaa, ja tämä päätös syntyi monen asian summana. Lopullisen niitin päätökselleni antoi isoisäni ohje että armeija ei ole minua varten. Isoisäni itse taisteli Raatteen tiellä ja Kannaksella talvisodassa, ja Laatokan Karjalassa ja Aunuksella jatko-sodan aikana. Muita syitä oli serkkujeni kertomukset siitä kuinka armeijassa suurin osa ajasta kuluu odotteluun ja simputukseen eikä taistelutaitojen tai fyysisen kunnon saavuttamiseen. Samoihin aikoihin minulla oli Israelissa ystäviä jotka taas kertoivat kuinka siellä keskitytään ensisijaisesti kuntoon pääsemiseen ja taistelutaitojen saavuttamiseen.

Asiasta kolmanteen, nimittäin seuraavaan:

Olen mielenkiinnolla havinnoinut kuinka jonkin suuren kansainvälisen tai siellä koulutuksen saaneen media- ja mainoskonsulttifirman työ näkyy Kokoomuksen politiikassa. Kaikki on huolella suunniteltua. Työn jälki näkyy mm. seuraavissa seikoissa: virheet tunnustetaan heti. Lindénin, Virkkusen ja Kataisen sammakot tunnustettiin heti. Kanervan jälkeen oli opittu. Mitän ei lakaista maton alle. Floridan kuvernööri Jeb Bush huutaa usein häntä sättiville "I love you man", ideana on että poliitikko ei saa näyttäytyä äkkipikaisena tai kostonhimoisena.

Kokoomus on myös hyvin trenditietoinen. Joku tekee tarkkaa tilastoa siitä mikä on trendikästä ja suosittua. Tämä koskee tietenkin esim pukeutumista mutta myös puolueen linjaa ja kannanottoja. Siksipä, kun gallupit ja tuuliviirit osoittavat maahanmuuttokriittisyyden nousseen, annetaan hieman maahanmuuttokriittisiä lausuntoja.

Ulkomaisen konsultin käden jäljen näkee kuitenkin siitä miten eläkeasiassa lyötiin yli, ja aliarvioitiin suomalaista kulttuuria, joka on kuitenkin tottunut konsensukseen ja jonkinsortin yksimielisyyden saavuttamiseen asioissa ennen kuin niistä tiedotetaan tai päätetään. Samaa kovaa tekniikkaa, eli kolmikannan unohtamista, käyttävät myös suuret konsernit, kuten hiljattain Raahessa jossa yt-neuvotteluihin ei päästetty ammattijärjestöjen lakimiehiä. Siis heille ei soitettu että älkää tulko paikalle, vaan portilla vaan ilmoitettiin että paikalle ei ole enää asiaa entiseen malliin.

Tuesday, February 10, 2009

Käsittämätön päätös antaa Ruususelle ja kustantajalle tuomio hovi-oikeudessa. Tulee väistämättä mieleen että pojat auttavat toisiaan. Ruususen kirjassa ei ollut mitään kovin yksityiskohtaista Vanhasesta, ei ainakaan loukkavaa sellaista. Miten suhtauduttiin USAssa Lewinskyn kirjaan? Clinton ei haastanut Lewinskyä oikeuteen, ja sekä Clinton että Lewinsky saivat kukin julkaista oman kirjansa. Miksi Vanhanen ei kirjoittanut omaa kirjaansa tapahtumien kulusta?

Ruususta painostettiin olemaan julkaisematta kirjaa ja kirjasta poistettiinkin yksityiskohtia. Tämä ei kuitenkaan riittänyt pojille (ja tytöille) vaan Ruususelle järjestettiin oikeudenkäynti ja pojat ja tytöt sitten hovioikeudessa päättivätkin että Ruusunen on syyllinen; kansalaiset päättivät toisin käräjäoikeudessa.

Thursday, February 05, 2009

En usko hetkeäkään että Tohtori Kuolema Aribert Heim olisi kuollut. Ensin luemme vuosikausia kuinka Heim "pakenee" aina viime tingassa viranomaisia Saksassa, Espanjassa, Chilessä, ja sitten yhtäkkiä kuulemmekin yksityiskohtaisen tarinan siitä kuinka hän eli ja kuolikin muka Egyptissä. Mutta, ruumis on kuulema hukassa. Ei menisi läpi edes oikeussalissa. Todennäköisesti Heimin olemassaolo on ikävä yksityiskohta Saksalle ja Itävallalle ja koko EU:lle; se muistuttaa aina yhä Kolmannen Valtakunnan läheisyydestä ja "kehittyneen maailman" raakuudesta; Heim säilytti mm. murhaamansa ihmisen pääkalloa pöydällään, kenties kuunnelen Wagneria.

Luen myös tämän päivän lehdestä kuinka uusien EU-maiden hallitukset "ovat heikkoja" ja siksi eivät pysty hoitamaan lamaa. Eivät ne heikkoja ole. Unkarissa on tutkimuksia esim kuinka yksi moottoritiekilometri maksaa 6 kertaa enemmän kuin naapurimaassa Kroatiassa, vaikka Krotiassa pitää rakentaa siltoja vuorten läpi. Tämä tarkoittaa sitä että Unkarissa vedetään välistä omaan taskuun minkä vain kerkeää. Unkarin nykyistä "sosialidemokraattista" hallitusta vetää "entinen" kommunistipuolue, joiden johtajat ovat ei miljonäärejä vaan miljardöörejä. He panivat "valtion" omaisuutta myyntiin ja ovat ostaneet sitä itselleen pilkkahintaan. Samalla on tehty laki, jonka mukaan kommunistien 1945-1989 yksityisiltä takavarikoitu omaisuus ei voi siirtyä takaisin oikeille omistajilleen vaan jää valtiolle, joka siis voi myydä omaisuutta eniten (tai jos ostaja on itse päättäja, vähiten) tarjoavalle. Lalo-setä, jolla on sodasta muistona Auschwitzissa tatuoitu numero käsivarressa ja siellä tapettu sisko ja äiti, ja on sosialidemokraatti, sanoo että Unkarissa ei ole oikeaa sosialidemokratiaa.

Vaimoni isoisälle on yritetty kaupitella Slovakian puolella rajaa hänen omistamaansa linnaa 140 000 euron hintaan. Memi-tädin perhe omisti Budapestissä tehtaan, jonka natsiupseeri sai ilmaiseksi vastineeksi Memin perheen hengestä, ja heidät toimitettiin Portugaliin, josta Memi muutti sodan jälkeen New Yorkiin, kuten isoisäkin.

Oletteko muuten huomanneet kuinka Ratko Mladicista ei olekaan puhuttu enää nyt kun Serbiaa johtaa EU-myönteinen Tadic? Enää Mladicin sotarikokset eivät olekaan tapetilla.

Friday, January 23, 2009

VR:n mukaan vuodenalusta toteutettu 4,9% hintojen korotus on oikeutettua kasvaneen kysynnän vuoksi. VR:n matkustajaluvut kasvavat kun taas lentoliikenteen ovat laskeneet. Luulen että VR ei kuitenkaan saa tästä ottaa kunniaa vaan lentomatkailussa ärsyttää ihmisiä omien tutkimuksieni mukaan 1.tiukentuneet turvatarkastukset (ei nesteitä yms) 2.liikakilojen kyttääminen 3.Helsinki-Vantaalla pidentyneet jonotusajat, 4.matkalaukkujen hukkaamisen määrän kasvu. VR:llä matkustaessasi voit tulla laiturille 5 min ennen lähtöä, kantaa mukana niin monta nestepulloa kuin haluat ja niin monta liikakiloa kuin haluat, ja lisäksi pääset vielä keskustasta keskustaan. Lisäksi junamatkailu on kaikkein ekologisin matkustusmuoto.

Kuitenkin, on mielestäni liikaa maksaa Oulu-Helsinki-Oulu välistä 150€. Helsingistä pääsee melkein samalla hinnalla lentämällä minne tahansa Euroopassa. VR:n olisi aika siirtyä matkimaan lippujen hinnoittelussa esim Britanniaa (koska USA:ta ja Britanniaa matkitaan nyt muutenkin vähän joka asiassa joka koskee taloutta) ja alkaa myymään offpeak lippuja ennakkoon halvalla, ja viimetingan matkustajille kalliilla. Näin ne, joille hinta on ratkaiseva tekijä, tarjotaan mahdollisuus matkustaa esim keskellä viikkoa tai outoihin aikoihin, kun taas bisnesmatkailijoille, joille hinta on yhdentekevä, hinta on kalliimpi.

Näin perjantain ja sunnuntain nykyisiltä ruuhkilta vältytään, ja kalustoa myös säästetään. Lisäksi harmittelen vieläkin miksi sinisestä kalustosta ollaan luopumassa. Sinisissä vaunuissa penkit olivat paljon mukavampia, kun taas Pendolinoissa ne ovat kovia ja epämukavia. Lieneekö syynä näinollen se, että ihmisiä ohjataan yöjuniin nukkumaan mukaviin (kalleisiin) makuupaikkoihin, ja viettämään aikaa junassa jossain muualla kuin epämukavalla istuimella (eli ravintolavaunussa)?

Tämä ei mielestäni ole mikään salaliittoteoria, vaan puhdasta bisnestä. Esimerkiksi baarit ja yökerhot pitävät tahallaan musiikkia niin kovalla että keskustelu vaikeutuu. On tutkittu että ihmiset juovat enemmän kun eivät pysty juttelemaan mukavasti...

Monday, January 19, 2009

Hyvää uutta vuotta lukijat!

Kuulin kauhukseni radiosta että viime vuonna "350.000 ihmistä Suomessa sai toimeentulotukea". Oikeastaan uutinen on väärä, sillä toimeentulotukea ei saa ihminen vaan kotitalous. Näin ollen toimeentulotukea sai 900.000 ihmistä, jos ajatellaan että keskimääräisessä taloudessa on 2.5 ihmistä. Tämä on vajaa 20% prosenttia suomalaisista. Lisäksi tiedän muualta että toimeentulotuen määrä tasaa ihmisen tulot n. EU:n köyhyysrajaan eli n. 825€/kk netto per työssäkäyvä ihminen, joten voidaan sanoa että noin 20% suomalaisista elää köyhyysrajalla.

Huolestuttavaksi asian tekee sen että Stakesin mukaan 5-9% ihmisistä elää toimeentulotuen varassa. Miksi Stakesin tilasto on eri kuin maallikon tekemä? Stakesilla on varmaan omia lehmiä ojassa, sillä valtion laitoksena sen pitää kaunistella tilastoja näyttämään paremmalta.

Samon esimerkiksi virallisia työttömyyslukemia pidetään keinotekoisesti alhaisina laittamalla ihmisiä esim ennenaikaselle eläkkeelle, työllistämiskursseille, opiskelijat pitkittävät opiskeluaan koska opiskelijana eläminen on huomattavasti halvempaa kuin pätkä- tai keikkatyöläisenä, mikä on usean opiskelijan kohtalo. Tilastoja kaunistaakin Suomelle myös aivovienti: usea nuori tai vastavalmistunut on suunnannut töihin esim. Britanniaan tai Yhdysvaltoihin, joissa on ollut aivan viime aikoihin asti vielä todella hyvä työllisyystilanne. Britanniassa ei olla uskallettu tutkia tai julkistaa lukemia siitä kuinka paljon maahan on muuttanut 2000-luvulla uusia maahanmuuttajia, pelkästään puolalaisia arvioidaan olevan maassa yli miljoona, mikä tekee heistä suurimman maahanmuuttaja-aallon Britanniassa yli 300 vuoteen. Kun pätkä- tai keikkatyö loppuu, puolalainen ei kuitenkaan pääse Britannian Kelan tuille, (pitää olla yhtäjaksoisesti töissä 16 kk ja maksaa kansallisia veromaksuja), ja arvioidaan että n. kolmasosa kaikista kodittomista Britanniasa on puolalaisia. Nämä ihmiset joutuvat yhä useimmin modernin orjuuden uhreiksi; "vuokrafirmat" palkkaavat heitä nälkäpalkalla töihin tai "töihin" ja antavat heille patjan jossain nukkumahallissa. Onko blade runnerin aika jo täällä?